Tuntuu niin vaikealta päästää ulos mitään mitä mielessä on. Joutuu pakottamaan. Jotenkin ei vain tekstin tuottaminen kulje. tänäänkin olisi monta tuntia rauhallista aikaa, mutten saane aikaiseksi pientä pätkää enempää. Ahdistaa. Pitäisi pystyä kirjoittamaan enemmän itsestään ja ajatuksistaan. Mutta kaikki jää vähän niinkuin puolitiehen. Sain isänpäivälahjaksi runokirjan, mutten ole vielä "ehtinyt" avatakaan. Sekin hävettää.
Varmasti olisi hyvä kirja ja nauttisinkin sen lukemisesta, muttei vaan saa aikaiseksi. Jonnekin se kaikki aika kuitenkin katoaa. Mitä minä oikein teen kaikki valveillaolon tunnit? Tuntuu yliluonnolliselta tuo ajan kuluminen, jotenkin mystiseltä. Ihan kuin joku nopeuttaisi joka toista tuntiani puolella. Kaipa se aika kuitenkin tunnetiloista huolimatta menee vain yleiseen haahuiluun ja päättämättömyyteen. Hyödytöntä ja tehotonta aikaa! Pitäisi pystyä toimimaan ilman tuommoista tyhjäkäyntiä tai ainakin vähentämään sitä rutkasti.  Taitaa toisaalta mennä taas tuo liian tehokkuusajattelun puolelle, vaikka osin totta olisikin. Ei varmaankaan tässä vaiheessa paranemista voi odottaa ajankäytön tehokkuutta sataprosenttiseksi. Mua on kuitenkin moitittu terapiassakin liiasta täydellisyydentavoittelusta ja tehokkuuden hausta. nyt alkaa taas pää tuntua tyhjältä, pitää lopetta, ettei pakota itseään liikaa.